Aamulla hän muisti päästäneensä irti. Päästäneensä irti tärkeästä. Hän oli kuollut. Kuollut, tärkeän mukana. Vielä eilen hän oli suudellut tärkeää. Mutta hän tiesi… Tiesi, ettei enää koskaan tulisi näkemään mitään samanlaista.

Hän makasi sängyllään. Veti peiton päälleen. Nukahti. Heräsi. Muisti uudestaan. Itki.

Hän nousi ja lähti huoneesta toiseen. Riisui vaatteensa. Meni suihkuun.

Hän tunsi, kuinka vesi valui hänen paljasta ruumistaan pitkin viemäriin.

Hän katsoi peiliin. Vihasi itseään. Tappoi kuvansa särkemällä peilin.

Hän vuoti verta. Veri tippui lavuaariin. Valkoinen oli pian punaista.

Hän itki. Hän muisti eilisen. Hän muisti illan, jolloin oli nähnyt kuoleman. Hän oli nähnyt, kuinka tärkeän silmistä sammui valo. Hän oli halannut tärkeää. Tärkeä oli kuiskannut hänelle… Kuiskannut hänelle sanoja. Lauseita. Kertonut tarinan. Sanonut hyvästit. Pyyhkäissyt hänen poskeaan.

Hän muisti kosketuksen. Hän ei halunnut muistaa sitä. Hän halusi vaipua uneen. Kuolemaan.

Hän tunsi se saman kosketuksen poskellaan. Hän kuuli sen saman kuiskauksen. Hän tiesi nyt… Hän tiesi tahtovansa sitä. Hän tahtoi elää.(Eilinen tuotos)