Tyttö käveli koulun aulan ohi. Hän näki pojan ja kohtasi tämän katseen. Hän kohtasi sen liian usein. Hän ei tahtonut kohdata sitä enää.

Tyttö suuntasi kaapilleen. Hän alkoi pyörittää numeroyhdistelmää, joka ei suostunut toimimaan. Tyttö potkaisi kaappia ja kirosi. Hän yritti uudestaan. Nyt kaappi aukesi.

Tyttö polvistui kaapilleen. Hän tunsi jonkun seisovan takanaan. Tyttö kääntyi. Hänen edessään seisoi nuorten jengin johtaja.

Johtaja oli tyttöä melkein päätä pidempi ja paljon isompi. Pojan vaaleiden hiusten päällä oli lippalakki.

"Meil on viel velkoja maksamatta, huora", johtaja sanoi ja otti tytön ranteesta kiinni.

"Helvetti, päästä irti", tyttö kuiskasi hampaat yhdessä. Johtaja ei päästänyt irti. Hän puristi rannetta nyt kovempaa.

Puristus koveni ja koveni, niin kauan, kunnes tytön kädessä ei enää kiertänyt veri. Tyttö ei silti näyttänyt kipuaan. Johtajan ilme näytti pettyneeltä ja ote hellitti. Johtaja päästi irti.

Hän työnsi tytön kaappia päin ja tyttö kaatui.

"Missä jätkäkaveris on? Eiks se homo tuu pelastamaan suo?" johtaja nauroi ja muutaman metrin päässä seisovat nuoret nauroivat.

"Ei ole mitään jätkäkaveria", tyttö kuiskasi hiljaa. Hän nousi ja paiskasi kaappinsa kiinni ja lähti kävelemään aulaa päin. Jengi seurasi häntä aulaan.

Tyttö kääntyi ja katsoi jengiä. Siinä he kaikki seisoivat. Tyttö yksin, vastassaan iso joukko isompia ja voimakkaampia nuoria.  

Hän näki sivukulmastaan pojan istuvan naulakoilla. Hän toivoi, ettei poika olisi ollut siellä. Hän päätti, ettei vilkaisisi sinne edes sivukulmastaan.

Jengi tuli lähemmäs. Tyttö ei pelännyt. Ei, vaikka hän olisi kuollut.

Hän tunsi jonkun tulevan viereensä. Se oli poika. Tyttö värähti.

"Vai tuli se homokaveris sitte kuitenki puolustamaan suo?" jylisi johtajan ääni. Tyttö tai poika ei vastannut.

Nuoret tulivat lähemmäs. Lähemmäs ja lähemmäs. Kun jengi oli vain muutaman sentin päässä heistä, johtaja oli tönäisemässä poikaa kumoon. Poika väisti ja tarttui tytön ranteeseen. Hän kuiskasi tytölle: "Juokse" ja he kääntyivät ja lähtivät juoksemaan pääovelle päin. He juoksivat kauas. Pois koulun alueelta.

Tyttö ja poika pysähtyivät. Tyttö alkoi nauramaan ja nauru tarttui poikaan. He vain nauroivat. Hengästynyttä ja kauan odotettua naurua, kaunista naurua, aitoa naurua, jota kuka tahansa jaksaisi kuunnella ikuisesti.