Koulussa meni ihan hyvin. En oikein muista mitä tapahtui, kun oli aika tapahtumaton päivä.

Noin tunti sitten tulin naapurin westien kanssa TOKOsta, ei mennyt hyvin, ei. Voihh, kuinka ikävöinkään taas omaa koiraa... V oli rakas. Liian rakas. Miksi pitää tarttua, jos ei päästä irti?

Ja miksi pitääkin katsoa omaa ulkonäköään?? Jotenkin olen tullut siihen päätökseen, että pitäisi kai olla näkymätön. Ainakin itselleen. En minä kasvojani tahdo muuttaa, mutta... Äh, en tiedä.

Taustalla soi Sonata Arctican Tallulah... Tulee mieleen taas V. Mutta en itke. Ei se mitään paranna. Ei mitään.

Eilein olin koirien ongelmakäytösluennolla. Ihan mielenkiintoinen. Todella mielenkiintoinen. Päätin aloittaa seuraavan koiran kanssa kohdekoulutuksen ja sillä opettaa koiralle liikkeitä ym. temppuja. Ja en jaksa selittää mikä se kohdekoulutus on. Ei teitä varmaan kiinnosta koirahulluuteni(?).

Lauantaina nään J:n ja sen kaverin. Saa nähdä miten esittelyni sille kaverille toimii. En osaa oikein esitellä itseäni, varsinkin, kun tulee kätellä ja se tuntuu minusta jotenkin hassulta. Kai minä selviän ilman nöyryyttäviä käytöstapojani? Voiko noin sanoa? En tiedä.

Olenko jotenkin tunnoton? Kaikki tuntuu aina vain samalta, eikä mikään oikein saa minua innostumaan nyt. Ainoa mitä jaksan, on lenkkeily, kävely ja välillä juoksu.

Olen aloittanut uuden kirjoitelman. En tiedä miten pitkä tulee ja laitanko tänne sitä. Se on tarina, ehkä pitkäkin. Mutta en paljasta enempää.

Hyviä illan jatkoja!