Poika avasi oven. Hän oli kotona. Hän heitti reppunsa selästään lattialle ja kuuli hänen äitinsä olevan jo kotona.

Poika oli joutunut selittämään äidilleen haavat kasvoillaan valehtelemalla. Hän oli kertonut niiden tulleen liikuntatunnilla. Niin kuin monta kertaa aikaisemminkin. Ei hän halunnut kertoa vanhemmilleen totuutta.

Hän oli myös valehdellut omistavansa kavereita. Ei hän sellaisia ollut ikinä omistanut, ei ikinä.

Poika käveli suoraan huoneeseensa ja melkein paiskasi ovensa kiinni. Hän heittäytyi sängylle. Hän makasi siinä ja ajatteli. Hän ei halunnut itkeä. Eivät muutkaan itke. Miksi hänen pitää olla heikko?

Poika piti kyyneleet sisällään. Hän hymyili itsekseen. Hän oli pystynyt siihen. Hän ei itkenyt.

Hän avasi CD-soittimen ja alkoi kuunnella yhtä levyistään, jonka kappaleiden sanat kertoivat kuolemasta.