Koko Suomi on eilisestä Jokelan tapahtumasta sekaisin. Itse en osaa itkeä tai mitään sen vuoksi. Ei ketään tuttuja enkä muutenkaan. Otan joka tapauksessa osaa.

Olen jotenkin mielenvikainen, mutta olisin itse halunnut olla samassa tilanteessa. Pelätä, mutta selvitä. Se olisi jännittävää ja olisi kokemus, jonka voisi muille jakaa.

Nyt on ollut jotenkin todella inhottavia päiviä. Välillä olen ollut ihan jaksamaton ja mennyt koiran viereen lattialle makaamaan, enkä ole jaksanut nousta moneen minuuttiin, vaikka koira olisi lähtenyt. Ja välillä taas mennyt seinää vasten istumaan ja ajattelemaan. Kai tämä aikakin johonkin pitää käyttää, miksei sitten ajatteluun.

Ei kai tässä ihmeempää. Ihan hyvinhän tässä loppujen lopuksi on mennyt. Lenkkejä on tullut heitettyä yms.

Illan jatkoja.