sunnuntai, 30. syyskuu 2007
Osa 11.
yttö juoksi pitkin mustaa metsää. Hän juoksi. Hänen perässään kuului askelia, joiden omistajaa hän ei tiennyt. Yhtäkkiä
maisema vaihtui päiväksi, aurinkoiseksi sellaiseksi. Tyttö ei enää
juossut. Hän ei kuullut askelia takanaan. Hänen takanaan avautui
esiintymisnäyttämö, jonka verhot olivat kiinni. Katsomo oli tyhjä.
Tyttö käveli katsomon poikki. Hänestä tuntui, että joku seurasi häntä.
Hän tunsi, kuinka joku pakotti hänet avaamaan näyttämön verhot. Hän
tunsi sen mielessään. Se pakotti hänet avaamaan verhot. Tyttö avasi
punaiset verhot ja takaa paljastui pojan eloton, verinen ruumis. Tyttö
nousi istumaan. Äskeinen oli ollut unta. Pelkkää unta. Hädissään hän
otti puhelimensa pöydältään ja lähetti pojalle tekstiviestin, jossa
luki: "Ootko kunnossa?" Tyttö
odotti vähän aikaa. Häntä alkoi jo huolestuttaa, kunnes viimein poika
lähetti vastaukseksi: "Oon, oon. Miten niin? Kello on muuten kolme
yöllä, ett koita nyt vaa nukkua, että jaksat tulla kouluun." Tyttö
helpottui ja hymyili itsekseen. Hän lähetti pojalle vielä yhden
tekstiviestin: "Ei mitään. Selitän huomenna. Koitan, koitan." Tyttö vaipui katkonaiseen uneen.
Kommentit