Kirjoitteluni on vähentynyt. Olen tehnyt muuta, kuten piirtänyt. Mutta piirustuslahjani ovat kadonneet. Ehkä, koka vertaa itseäni N:ään ja tiedän, etten ikinä pääse samaan. Olen yrittänyt kerran. Mutta ei... N saa kuvaamataidosta kympin ja minä kasin tai ysin. Haluan sen kympin... En saa sitä ikinä. Liian kaukana, aivan liian kaukana. Eikä se minua oikeastaan edes häiritse. Olen mitä olen...

Olen nyt koko viikonlopun ajan palannut menneeseen, itkenyt ja kaivannut koiraa. Samalla katson, kun elävä koirani valmistelee lähtöään... A on ollut väsynyt, liian väsynyt. Se on voinut huonosti ja sen ruokahalu on mennyt. Se valmistaa meitä hetkeen, jona lähtee pois. Sain opetettua silel hienon tempunkin, mutta se on lähdössä. Ei se jää luokseni, vaikka kuinka pyytäisin. Sen on pakko. Sydän ei enää kestä.

En ole enää ystävälleni kateelinen niin paljoa. Vähän. Ehkä vähän enemmänkin, mutta en niin kuin ennen.

Juoksin tänään kovempaa kuin ennen. Hengästyin. Vähän. Liian vähän. Mutta en pystynyt juoksemaan vielä kovempaa. Tai pystyin ja jaksoin, mutta en vain juossut. Mutta ehkä huomenna sitten?

Kirjoitin tässä jokin aika sitten jotain, mutta en tiedä laitanko tänne. Ehkä?