Koulussa ei tapahtunut tänään mitään. Valehtelin kaverin puolesta, että tällä oli pää kipeä ja hän oli siksi lähtenyt kotiin, mutta oikeasti se oli lähtenyt ottamaan toista lävistystä.

Kaveri luuli, että itkin koulussa, kun näki minut, vaikka oikesti vain haukoittelin. Jotenkin se sai hymyn nousemaan kasvoilleni, kun hän kysyi, että itkinkö. Ei... En minä halua itkeä julkisilla paikoilla.

Vietin koko iltapäivän ja illan kaverini kanssa. Ensin meillä, sitten heillä ja sitten ulkona, kylillä. Ihan ok ilta.  Puhuttiin N:stä, kun se ei koskaan puhu... Haluttaisimme tutustua siihen, mutta emme uskalla, emme vain pysty.

Huomenna menen koiranäyttelyyn. Tuntuu turhalta ilman omaa koiraa, ilman sitä joka pitää ajatukset kasassa ja selvinä. Ilman auttajaa, jonka kanssa kaikki tuntuu hienolta ja kauniilta.

Taas tällainen lyhyt kirjoitus ja tyhjä sisältöinen, pahoittelen. En osaa kirjoittaa oikein mitään. Pitäisi kertoilla enemmänkin, mutta ehkä jätän sen huomiselle.