Tyttö käveli koulun portaita pitkin ylöspäin. Hän näki pojan. Ei silti edes katsonut. Ei hän osannut. He olivat ylittäneet koulun rajat. Tyttö oli lähtenyt juoksemaan. Hän oli pelännyt pojan kosketusta. Jos siitä seuraisi jotain? Hän ei osaisi enää rakastaa. Ei enää nähtyään kuoleman. Hän ei halunnut satuttaa poikaa.

Hän katsoi maahan. Poika teki samoin. Tyttö pysähtyi. Hän puristi silmänsä kiinni ja kätensä nyrkkiin. Mitä jos kaikki katoaisi, kun hän avaisi silmänsä. Hän kääntyi. Poika oli jo koulujen ovilla. Tyttö lähti pojan perään, mutta pysähtyi. Hän jäi seisomaan. Ei hän uskaltanut. Ei hän halunnut rikkoa poikaa. Ei. Poika oli liian hyvä. Ei hän voinut…

Tyttö lähti kävelemään uudestaan portaita ylöspäin. Käytävällä kuului kuiskauksia hänestä.

Hän otti repustaan kiinni ja lähti juoksemaan tyhjään käytävään. Hän itki. Ei hän halunnut muiden näkevän kuinka heikko oli. Ei… Hän oli joskus tehnyt sen virheen. Hän vihasi silloin itseään.

Hän kuivasi silmänsä. Hän tajusi muuttuneensa. Enää millään ei ollut väliä. Hän vihasi itseään edelleen. Mitä jos elämä vain päättyisi? Olisiko hän onnellinen?

Käytävältä tuli joku. Tyttö kääntyi ja katsoi. Se oli poika. Miksi hänen piti päätyä pojan läheisyyteen? Hän kääntyi nopeasti selin ja toivoi, että poika lähtisi. Pojan askeleet pysähtyivät. Tyttö käänsi päätään. Poika seisoi käytävällä ja katsoi tyttöä.

Tyttö käänsi katseensa. Ei hän pystynyt. Pojan askeleet tulivat lähemmäs. Tytön sydän hakkasi yhä lujempaa. Poika pysähtyi ja katsoi tyttöä hetken. Tyttö laittoi silmänsä kiinni. Poika jatkoi matkaansa käytävän päähän ja istui lattialle. Tyttö kääntyi ja lähti juoksemaan pois käytävältä. Hän ei katsonut taakseen.

Hän sulki vessan oven ja hengähti ovea vasten. Yksin hän oli selvinnyt tähänkin asti. Ilman ystävää. Hän tiesi pärjäävänsä nytkin.