Oli kylmä. Yksinäinen piti Toisesta kiinni. Toisen kädet kietoutuivat Yksinäisen ympärille tiukemmin. Yksinäinen painoi päänsä Toisen olkaa vasten.

Ehkä Toinen oli Yksinäiselle se joku. Yksinäinen itki ja tunsi, kuinka hänen sormistaan lähti tunto. Yksinäinen tiesi, että kylmyys tappaisi hänet.

Yksinäinen suuteli Toista, tuntien tämän kylmät huulet. Yksinäinen nousi istumaan. Lumi ei enää kirvellyt käsissä, sillä kädet olivat tunnottomat.

Yksinäinen näki toisen kasvojen olevan valkoiset. Toisen huulet olivat muuttuneet sinisiksi. Yksinäinen tiesi silloin, ettei enää kestäisi kauan… Ei enää kauan loppuun.

Yksinäinen kaatui takaisin maahan. Kyyneleet hänen poskillaan olivat jäätyneet.

Toinen hellitti otettaan. Hän ei enää jaksanut. Yksinäinen pelästyi ja puristi Toista kovempaa.

Yksinäinen etsi Toisen katsetta. Toinen vastasi heikolla katseellaan takaisin ja kertoi, ettei jaksaisi enää. Yksinäinen kertoi, ettei hänkään.

Toisen silmistä katosi valo ja ote Yksinäisestä irtosi.

Yksinäinen itki lisää ja painautui Toisen elottomaan ruumiiseen kiinni. Hän tiesi, ettei itsekään selviäisi.

Yksinäinen irtaantui Toisesta ja nousi. Hänen jalkansa tuskin kannattivat häntä. Yksinäinen nosti Toisen ruumiin käsivarsilleen. Hän kääntyi ja lähti kävelemään metsään. Raskas taakka painoi Yksinäisen jalkoja ja hän kaatui, mutta nousi uudestaan.

Pimeys peitti heidät metsän synkkyyteen.