Tyttö istui tunnin jälkeen portaille. Hän huomasi pojan istuvan kymmenen porrasta alempana, selkä tyttöön päin. Tyttö nousi ja siirtyi pojan viereen istumaan.

"Moi", tyttö sanoi.
"Hei", poika vastasi.

Poika ei katsonut tyttöön päin. Tyttö yritti vilkaista pojan silmiin, mutta tämä piti huppunsa päässään ja hiuksensa kasvoillaan. Tyttö ei uskaltanut puuttua asiaan.

He istuivat hiljaa. Tyttö kiinnitti huomiota pojan salaperäiseen hiljaisuuteen. Hän yritti saada kontaktia poikaan, mutta luovutti huomatessaan, että poika väisteli häntä.

Näin jatkui koko koulupäivän ajan. Jokaisen tunnin jälkeen tyttö istui pojan viereen ja yritti saada kontaktia, mutta turhaan. Tyttö ei ymmärtänyt, mitä oli tehnyt väärin.

Koulun loputtua tyttö juoksi pojan kiinni, kun tämä oli kävelemässä kotiinsa päin. Tyttö tarttui pojan hihaan ja poika kääntyi. Nyt tyttö näki pojan kasvot. Ne olivat ilmeettömät. Tyttö ei osannut tulkita pojan tunteita.

"Mikä sulla on?" tyttö kysyi varovaisesti.
"Ei mikään", poika vastasi ja käänsi katseensa pois tytöstä.
"Kyllä mä tiedän, että sulla on joku. Kerro mulle."
"En mä osaa kertoa…"
"Helvetti, kerro nyt. Oikeesti. Mä en jätä suo."
"Se… Mä… En mä osaa." Pojan poskea pitkin vieri kyynel.

Tyttö pelkäsi satuttavansa poikaa, joten ei enää uskaltanut kysyä tältä mitään. Tyttö ei tiennyt mitä hänen tulisi nyt tehdä.

Hänen lävitseen kulki tunne, suojeleva tunne, rakastava tunne, joka pakotti tytön halaamaan poikaa. Hän tunsi, kuinka poika oli kaatua yllätyksestä. Poika vastasi halaukseen painamalla päänsä tytön olalle.

He tunsivat, kuinka muut koululaiset katsoivat heitä ja osa nauroi. He eivät välittäneet. He olivat nyt toisessa maailmassa.